Tietoa minusta
Hei sinä kanssakulkija.
Nimeni on Mika Haaro ja olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja asun nykyään Varsinais-Suomessa, Taivassalossa. Toimialueeni on kuitenkin käytännössä koko Suomi – työskentelen sekä etäpalveluiden kautta että liikun yritykseni puitteissa useilla eri paikkakunnilla ympäri maata.
Olen kulkenut henkistä polkuani jo vuosikymmenten ajan, ja itseäni voisi kutsua rajatieteen moniottelijaksi. Olen tutkinut ihmisolentoa ja olemassaolomme syitä tällä Maa-planeetalla monista eri näkökulmista. Matkani alkoi jo 1980-luvulla UFO-tutkimuksen parissa, ja toimin edelleen myös kontaktihenkilönä.
Minulla on useita hoito- ja hyvinvointialoihin liittyviä koulutuksia. Olen koulutettu hieroja sekä koulutettu Osteopaatti ja teen lisäksi energiahoitoja, joissa kehon, mielen ja energiakentän tasapaino ovat keskiössä.
Astrologia on ollut merkittävä osa työtäni jo noin 35 vuoden ajan. Olen erikoistunut tähtikarttojen tulkintaan ja tehnyt ammattimaisesti useita tuhansia kartanlukemuksia. Astrologian kautta autan ihmisiä ymmärtämään elämänsä syklejä, valintoja ja ajankohtaisia muutoksen teemoja. Nimi " Tähtipoika" onkin saanut jo alkunsa 90-luvulta saakka.
Olen toiminut pitkään myös kouluttajana ja henkisenä valmentajana, pitäen kursseja ja työpajoja edellä mainituista aiheista.
Vuodesta 2010 lähtien olen ollut aktiivisesti mukana tapahtumajärjestämisessä. Olen järjestänyt useita alan tapahtumia ja kokonaisuuksia teemojen "Ihminen 2.0", "Tie tasapainoon" sekä "Enemmän kuin ihminen" alla. Viimeksi mainittu on vakiintunut nimikkeeksi viime vuosina ja kokoaa yhteen laajasti henkisyydestä, hyvinvoinnista ja tietoisuudesta kiinnostuneita ihmisiä.
Kaikki ne upeat ihmiset, joita olen saanut kohdata tällä matkalla, ovat antaneet minulle valtavasti. Kiitollisena saan nyt jakaa omaa tietouttani eteenpäin – sekä yksilötyöskentelyssä että erilaisten tapahtumien muodossa.
Nämä kohtaamiset ja tilaisuudet kokoavat yhteen ihmisiä, jotka etsivät syvempää tarkoitusta, parempaa oloa ja merkityksellisempää suhdetta elämään.
Olen myös aktiivinen ja pitkään tanssin maailmassa ollut toimija ja muutamina vuosina olen myös opettanut ja opetan eri seuratansseja. Tanssi on erinomainen vastapaino tälle kaikelle mitä teen. Saanko siis luvan💖?.
Löydät seuraavista linkeistä lisää tietoa minusta:
https://www.facebook.com/feelgoodfactormikahaaro
https://mikahaaro.blogspot.com/
https://www.facebook.com/tanssikoulustepbystep/
Tähtipoika Mika Kristian⭐

